Vapaa katolinen kirkko
Vapaa katolinen kirkko (VKK) on kansainvälinen, vapaa ja itsenäinen kirkko, jonka apostolinen perättäisjärjestys polveutuu Hollannin vanhasta katolisesta kirkosta, joka erkani Rooman kirkosta yli 200 vuotta sitten. Vapaan katolisen kirkon perustamisvuodeksi katsotaan 1916. Kirkon perustajapiispat olivat C.W. Leadbeater ja J.I. Wedgwood. Suomen vapaa katolinen kirkko perustettiin v.1927.
VKK on yksi kymmenistä katolisista kirkoista, jotka ovat riippumattomia Rooman kirkosta. VKK opettaa Kristuksen omaa kristillisyyttä ja jakaa seitsemän sakramenttia:
Pyhä kaste, Konfirmaatio, Synninpäästö, Pyhä ehtoollinen, Pyhä voitelu, Pyhä avioliitto, Pappisvihkimys
Sakramentteja pidetään Hänen siunauksensa kanavina. VKK on kirkko missä on älyllinen ja uskonnollinen vapaus ja luonnollinen tasapaino seremoniallisen palvonnan, antaumuksellisen pyrkimisen sekä tieteellisen ja mystisen ajattelun välillä. Se käyttää tarkistettua liturgiaa kyseisen maan kielellä, liturgiaa, jonka sävel on suunniteltu kuulostamaan iloiselta ja kohottavalta pyrkimykseltä.
Uskon vapaus
Kirkko pitää kaikkia suuria maailmanuskontoja tasavertaisina teinä Jumalan luo. Se pitää kosmista Kristusta kaiken alkuna ja loppuna, tienä, totuutena ja elämänä, joka piilevänä asuu kaikissa elävissä olennoissa. Luomakunnan mysteerissä Jumalan Äitiaspekti on yhtä tärkeä kuin Isäaspekti. Kaikki, joilla on uskoa ja kaikki, jotka ovat menettäneet uskonsa. Kaikki, jotka uskovat kirjoitusten kirjaimelliseen tulkintaan ja ne, jotka hyväksyvät vertauskuvallisen henkisen tulkinnan. Ennen kaikkea VKK haluaa palvella niitä, jotka ovat rehellisesti etsimässä henkistä johdatusta.
VKK ei laita esteitä alttareidensa ympärille. Kaikki, jotka saapuvat kunnioituksen hengessä, ovat tervetulleita Pyhälle Ehtoolliselle ja kaikkiin muihin kirkon palvelusmenoihin. Mitä tahansa mielipiteitä tai uskomuksia yksilöllä onkin, sitä pidetään hänen omana asianaan. Mieli, joka on vapaa, on paras edellytys kasvulle. Kasvu henkisyyteen lisää totuuden vastaanottamista, totuuden, jonka jokaisen täytyy löytää itselleen omalla tavallaan. Ajattelemme, että ellei ole täydellistä mielen vapautta, on seurauksena kehityksen hidastuminen. Siten ero Vapaan katolisen kirkon ja muiden katolisten ja protestanttisten kirkkojen välillä on siinä, että muinaiseen sakramentaaliseen palvontaan on yhdistetty mitä suurimmassa määrin älyllinen vapaus ja kunnioitus yksilöllistä tietoisuutta kohtaan.
Johtava piispa
Johtava piispamme on William S. H. Downey ( asuu USA:ssa )
Toiminta Suomessa
Vapaan katolisen kirkon toiminta-alue on koko Suomi, sen kotipaikka on Helsinki. Kaikki työntekijät toimivat kirkossa palkatta. Kirkossa on Piispa, kolme pappia, diakonissoja sekä palvelijoita eri paikkakunnilla.
Julkista toimintaa on seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Jyväskylä ja Matku (vuosittaiset hiljentymispäivät kesäisin Kreivilän kurssikeskuksessa).
Helsingissä pidetään yleensä Eukaristia eli Messu tai Sakramentin siunaus tai Parantamispalvelus joka sunnuntai, kesällä harvemmin. Kirkkohuone: Franzeninkatu 5 C.
Jyväskylä: Eukaristia eli Messu tai iltamenot. Katso Jyväskylän tilaisuudet tapahtumakalenterista. Tilaisuuksia pidetään epäsäännöllisesti, mutta tarkoituksena on saada toiminta jälleen käynnistettyä (korona-tauon jälkeen) myös Jyväskylässä. Kirkkohuone: Ruusu-Risti temppeli, Aittokalliontie 3, 40400 Jyväskylä
Matku: Vuotuiset hiljentymispäivät Kreivilän kurssikeskuksessa, tarkasta ajankohta Kreivilän kurssikalenterista. Monipuolinen seremoniallinen ja muu ohjelma.
Lisäksi kirkossa toimii Maria-sisarten järjestö (The Order of Our Lady).
Katsaus oppiin
1. Vapaa katolinen kirkko opettaa, että Jumala on olemassa, rajaton, ikuinen, transsendentti ja immanentti. Hän on yksi olemus, mistä kaikki olemassaolon muodot ovat saaneet alkunsa. ”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apost.17:28).
2. Jumala ilmenee maailmankaikkeudessa kolminaisuutena, jota kristinuskossa kutsutaan Isäksi, Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi. Yhdessä Jumalassa on kolme persoonaa, tasa-arvoista ja ikuista; Isä, kaiken alkusyy; Poika, Sana, joka tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme; Pyhä Henki, elonantaja, innoittaja ja pyhittäjä.
3. Ihminen on henki, sielu ja ruumis. Ihmisen henki, Jumalan kuva on olemukseltaan jumalallinen. Sen vuoksi ihminen ei voi lakata olemasta; hän on ikuinen ja hänen tulevaisuutensa kunnialla ja loistolla ei ole rajoja.
4. Kristus elää alati mahtavana henkisenä läsnäolona maailmassa, ohjaten ja ylläpitäen kansaansa. Hänessä ilmennyt Jumaluus kehittyy asteittain jokaisessa ihmisessä, kunnes ”saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef. 4:13).
5. Maailma on määrätyn suunnitelman mukainen näyttämö, suunnitelman, jonka mukaan ihmisen henki yhä uudelleen ilmaisten itsensä elämän ja kokemusten vaihtelevissa olosuhteissa jatkuvasti kehittää voimiaan. Tämä henkinen kehitys tapahtuu syyn ja seurauksen loukkaamattoman lain alaisena. ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”(Gal. 6:7). Hänen tekonsa kussakin fyysisessä inkarnaatiossa määräävät pitkälti hänen kuolemansa jälkeiset kokemukset välitilassa(tai kiirastulessa) ja taivasmaailmassa, ja vaikuttavat paljon hänen seuraavan syntymänsä olosuhteisiin. Ihminen on rengas suuressa elämän ketjussa, joka ulottuu korkeimmasta alimpaan. Auttaessaan alapuolellaan olevia, häntä vuorostaan auttavat he, jotka ovat hänen yläpuolellaan elämän tikapuilla, ja siten hän saa armon vapaan lahjan. On olemassa täydellistyneiden tai pyhien ihmisten pyhäin yhteisö, joka auttaa ihmiskuntaa. On myös olemassa enkelijärjestö.
6. Ihmisillä on eettisiä velvollisuuksia itseään ja muita kohtaan. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat” (Matt. 22:37-40). Ihmisen velvollisuus on oppia näkemään jumalallinen valo itsessään ja muissa, valo ”joka valaisee jokaisen ihmisen” (Joh. 1:9). Koska ihmiset ovat Jumalan lapsia he ovat veljiä ja erottamattomasti toisiinsa liitetyt; se mikä vahingoittaa yhtä vahingoittaa koko veljeskuntaa. Sen vuoksi ihmisen velvollisuus sekä hänessä itsessään että muissa olevaa Jumalaa kohtaan on ensinnäkin pyrkiä jatkuvasti tavoittamaan korkeinta itsessään, siten saattaen sisäisen Jumalan ilmenemään yhä täydellisemmin; ja toiseksi tunnustaa veljeyden tosiasia pyrkimällä jatkuvasti kohti epäitsekkyyttä, rakastamalla, ottamalla huomioon ja palvelemalla lähimmäisiään. Ihmiskunnan palveleminen, kaiken elämän kunnioittaminen ja alemman itsen uhraaminen korkeammalle ovat henkisen kasvun lakeja.
7. Kristus asetti erilaisia sakramentteja, joissa sisäinen ja henkinen armo annetaan meille ulkoisen ja näkyvän merkin kautta. On seitsemän riittiä, joille voidaan antaa sakramentin arvo, nimittäin kaste, konfirmaatio, pyhä eukaristia, synninpäästö, pyhä voitelu, pyhä avioliitto ja papiksi vihkiminen. Näitä sakramentteja koskeva oppi on riittävästi esitetty vapaan katolisen kirkon hyväksytyssä liturgiassa. Kristus, perustamansa kirkon elävä Pää on kaikkien sakramenttien todellinen jakaja.
